uhanalaista

Kerron vähän jukuripäisistä veljistä.

Olin tässä eräs yö ABC:lla töissä, kun iso poikaporukka saapui. Tunnistin aluksi kaverini isän, joka paljastavanpitkistä katseista päätellen tunnisteli mua. Pian näin poikakaverini, ja A-P selvitti tilannetta: pojat olivat tulossa polttareista. Muiden lähtiessä ja kolmen jäädessä sain kuulla enemmän polttareista. Sulhanen oli laitettu junalla Ouluun, ja hauskuus piti olla katsoessa, miten hän löytää jälleen kotiin Tampereelle(?). Oulusta polttariporukalla olikin sitten soittanut vihainen kaveri kertoen, että hänellä ei ole mukanaan puhelinta tai rahaa. Pikkuisen saivat mietittävää.

Poikien suunnitelmana oli siis lähteä aamulla kuudelta Jalasjärveltä bussilla Tampereella, ottaa auto käyttöön ja ajaa Ouluun hakemaan kaveri. Jossain vaiheessa yötä yksi pojista tuli mun jutuilla ja pyysi autoa lainaksi. Musta oli hassua lainata, kun siinä kyselin Isältä, mitä tekisin ja sydän pysyikin rauhallisena. Annoin autonavaimet ja sain ne takaisin viideltä aamulla. Jumalan huolenpito on jotain sanoinkuvaamatonta. Kun mietin noita poikiakin. Isä oli nähnyt, että yksi tytär on Jalasjärvellä, pojat olivat siis “ajautuneet” Seinäjoelta Jalasjärvelle, juuri tuon kaveri isän kyydissä. Ja että pojat hengailivat ABC:lla eivätkä esimerkiksi Jalastuulessa. Ja miten Pyhä Henki kertoi heti, kun porukan näin, että moi rakkaat.

Mietin, että aloittaisin sanomalla, että “elän”. Mutta en tiedä, onko hirvittävä juokseminen elämistä. Haluaisin enemmän vain olla. Ihan itse olen tehnyt huonompia valintoja.

Joka tapauksessa oon miettinyt jälleen kerran paljon parisuhdetta ja avioliittoa. Siitä puhe mistä puute? Sinänsä mulla ei oo mitään hinkua ihmiseen, mun ainoa intohimoni tällä hetkellä on oppia tuntemaan Jeesus. En halua olla läheisriippuvainen, en kaivata hyväksyntää ihmisiltä, en halua olla riippuvainen kestään ihmisestä. Hah, koska ihmiset muuttuvat ja heiluvat, eivät koskaan ole täysin luotettavia.

Niin, nimenomaan läheisriippuvaisuutta oon miettinyt. Jos itse joskus menen naimiin, (voisin kyllä sanoa myös “kun”, koska Taivaan Isi on luvannut mulle miehen) en halua tulla kutsutuksi paremmaksi tai toiseksi puoliskoksi. Jumalan matematiikka avioliitossa on 1+1=1.

Ef. 5:31 “Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä KAKSI tulevat YHDEKSI lihaksi.”

Uskon, että Jumala tahtoo yhdistää kokonaisia, eheitä ihmisiä toisiinsa. En tarkoita olla kauhean julma, mutta maailmassa on usein sellainen käsitys, että jes, nyt kun mulla on puoliso, olen ehjä ja tyytyväinen, ilman puolisoani olisin vain puolet potentiaalistani. 1/2 + 1/2 = 1. Jumalan sanoma malli on mun mielestä todella kaunis. Ihminen, joka tietää kuka on ja sen, että hän on rakastettu, voi myös olla rakkauden kanavana ja antaa Isältä tulevaa rakkautta puolisolleen. Miehen rakkauden naista kohtaan tulisi kuvata sitä rakkautta, jolla Jeesus rakastaa seurakuntaansa, morsiantaan.

Ef 5:33 Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.

Huh, se elämä, jonka Jeesus tuli antamaan on vaan niin paljon enemmän, mitä osaa edes toivoa, kun on tavallaan tottunut näkemään maailman ajattelua ja toimintatapaa. Jumalan lapset elävät ja toimivat kyllä maailmassa, mutteivat ole maailmasta millään tavoin ammentavia. Oi. <3 On varmaan melkosta, kun kahdesta tulee yksi.

“Tunnen sinut läpikotaisin - tiedän sinusta kaiken. Jokaisen hiuskarvankin päässäsi olen laskenut.  Mikään elämässäsi ei ole minulle merkityksetöntä. Olen seurannut sinua kaikkina vuosinasi, ja olen aina rakastanut sinua - harhautuessasikin.

Tunnen joka ainoan ongelmasi. Tunnen tarpeesi ja huolenaiheesi. Ja kyllä, tunnen myös kaikki syntisi. Sanon sinulle kuitenkin jälleen kerran, että rakastan sinua - en sen vuoksi, mitä olet tai et ole tehnyt - rakastan sinua sinun itsesi vuoksi, sen kauneuden ja arvon vuoksi, jonka Isäni antoi sinulle luomalla sinut omaksi kuvakseen.

Se on arvo, jonka olet usein unohtanut, ja kauneus, jonka olet usein tahrannut synnillä. Silti rakastan sinua sellaisena kuin olet, ja olen vuodattanut vereni voittaakseni sinut takaisin itselleni. Jos vain pyydät minulta uskossa, minun armoni koskettaa kaikkea sitä, mikä kaipaa elämässäsi muutosta. Annan sinulle voiman vapautua synnistä ja kaikesta sen tuhoavasta voimasta.

Tiedän mitä sydämessäsi on - tiedän yksinäisyytesi ja kaikki kokemasi loukkaukset - hylkäämiset, tuomion sanat, nöyryytykset. Olen kantanut sen kaiken ennen sinua. Ja olen kantanut sen kaiken puolestasi, jotta voisit jakaa Minun voimani ja voittoni. Tunnen erityisesti rakkauden tarpeesi - miten janoat tulla rakastetuksi ja arvostetuksi. Mutta miten usein oletkaan janonnut turhaan, etsinyt tuota rakkautta itsekkäästi, yrittänyt täyttää sisälläsi olevaa tyhjyyttä ohimenevillä nautinnoilla - ja lopulta kokenut entistä suurempaa tuskaa. Janoatko rakkautta? “Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon” (Joh. 7:37). Minä tyydytän janosi ja täytän sinut. Janoatko tulla arvostetuksi? Minä arvostan sinua enemmän kuin osaat kuvitellakaan, jopa niin paljon, että kuolin ristillä puolestasi.

Minä janoan sinua. Kyllä, se on ainoa tapa, jolla voin edes alkaa kuvailla rakkauttani sinua kohtaan: Minä janoan sinua. Janoan rakastaa ja saada rakkauttasi - niin arvokas olet minulle. Janoan sinua. Tule luokseni, niin minä täytän sydämesi ja parannan haavasi.

Jos tunnet olevasi vähäpätöinen maailman silmissä, sillä ei ole pinenintäkään merkitystä. Minulle ei koko maailmassa ole ketään tärkeämpää kuin isnä. Minä janoan sinua. Avaa itsesi minulle, tule luokseni, janoa minua, anna minulle elämäsi - niin minä osoitan sinulle, miten tärkeä olet Minun sydämelleni.

Riippumatta siitä, miten kauas saatat harhautua, riippumatta siitä, miten usein unohdat minut, riippumatta siitä, miten monta ristiä saatat joutua kantamaan tässä elämässä, on yksi asia, jonka haluan sinun aina muistavan, yksi asia, joka ei koskaan muutu: Minä janoan sinua - juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse muuttua uskoaksesi Minun rakkauteeni, sillä juuri sinun uskosi minun rakkauteeni muuttaa sinut. Sinä unohdat minut, ja silti etsin sinua päivän jokaisena hetkenä - seison sydämesi ovella ja kolkutan.

Onko sinun vaikea uskoa tätä? Katso silloin ristiä; katso sydämestäni, joka lävistettiin sinun vuoksesi. Etkö ole ymmärtänyt minun ristiäni? Kuuntele silloin uudelleen sanojani, jotka lausuin ristillä ollessani: “Minun on jano” (Joh. 19:28). Kyllä, minä janoan sinua - kuten saman psalmin jakeen loppuosassa, jonka sanoin rukoilin, sanotaan minusta: “Odotin lohduttajia, mutta en löytänyt (Ps. 69:21).

Koko elämäsi ajan olen odottanut rakkauttasi. En ole koskaan lakannut haluamasta rakastaa sinua ja saada rakkauttasi. Olet kokeillut monia muita asioita etsiessäsi onnea; miksi et koettaisi avata sydäntäsi minulle, juuri nyt, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Aina kun avaat sydämesi oven, kun tulet riittävän lähelle, kuulet minun sanovan sinulle uudelleen ja uudelleen, ei vain inhimillisin sanoin vaan hengessäsi: “Riippumatta siitä, mitä olet tehnyt, rakastan sinua oman itsesi tähden.” Tule minun tyköni ja tuo kurjuutesi ja syntisi, huolenaiheesi ja tarpeeesi, ja kaikki kaipauksesi tulla rakastetuksi. Minä seison sydämesi ovella ja kolkutan… avaa minulle, sillä minä janoan sinua.”

- Äiti Teresa

Jumala on niin hyvä, ihmeellinen, rakastava, hellä, lempeä, rakastettava. Viimeiset pari viikkoa, oi, Jumala on niin hyvä.

Parhainta on oikeasti se kun Pyhä Henki murtaa hellästi kovettunutta sydäntä ja näyttää, että hei, Jumalan lapsen sydäntä ei oo tarkoitettu kylmentymään. Päinvastoin, sen tulisi olla jatkuvassa tulessa, roihussa. Jumala on kuluttava tuli.

Eilen Annin kanssa rukoiltiin ja Anni kysyi multa rukousaiheita. Olin hölmön, hengellisen ylpeä ja vakuuttelin, että no jaa, en mä tiedä, kaikki on niin ihanasti, ei mulla oo suurempia murheita. Odotettiin kuitenkin Jumalaa hetki ja Jeesus puhui, että olisi kirurgiselle operaatiolle tarvetta. Mua pelotti. Tiesin, että leikkaus tulisi sattumaan. Syöpäleikkaus. Etäpesäkkeitä oli kyllä tuhottu, mutta ei vieläkään ole selvää, mikä aiheuttaa lonkeroita. Itse koin, että Pyhä Henki ojensi mua asenteestani Jumalaa kohtaan. Että en tullut puhtaalla , aidolla asenteella Jumalan eteen, että yritin esittää Jumalalle, joka tuntee ja tietää kaiken musta. Siinä rukouksen aikana näin Jeesuksen ristillä, Jeesuksen kasvot ja orjantappurakruunun. Tunsin sen puristavan omaa päätäni. Sitten Jeesus otti multa tuon kruunun pois. Hän kärsi sen kivun mun puolestani. En oo varma, mitä se kuvasi.

Sanoin, että mua pelotti, mutta ei enää sen jälkeen kun tunsin niin vahvasti, että Jeesus oli mun kanssa. Herättämössä. Ettei mun tarvinnut pelätä sitä tyhjää, ammottavaa palaa, joka leikattiin pois. Mun ei tarvinnut pelätä, että se jää tyhjäksi, että mikään ei tule korvaamaan sitä. Pyhä Henki antoi mun ihanan toisenkin kuvan Jeesuksen, pienen puhtaanvalkoisen karitsan, jolta leikattiin pumpulinpehmeä karva kokonaan. Pikkuiselta karitsalta pehmeä villa, josta tehtiin mulle lämmittävä ja lohduttava viitta. Eikö Jumala olekin ihmeellinen!

Sakarja 3:4 Enkeli sanoi palvelijoilleen: “Ottakaa likaiset vaatteet pois hänen päältään.” Sitten enkeli sanoi Joosualle (Amandalle): “Katso, minä olen ottanut pois sinun syntisi ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin.”

Jumala on puhunut viime aikoina erityisesti sydämen asenteesta, nöyryydestä ja nörtymisestä, odottamisesta ja luottamisesta.

Sananl. 3:5-6: Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa. 

Rakastan Jeesusta. Rakastan identiteettiäni Jeesuksessa Kristuksessa. Oon Jumalan rakas tytär, Hän on mielistynyt muhun, mä tuotan Hänelle iloa!

En oo au pair, en oo ylioppilas, en oo näyttelijä, en oo liikennemyymälätyöntekijä, en oo Majasen tyttö.

Oon Jumalan rakastettu tytär.

Musta on kivaa, kun vanhat mummot osaavat käytöstavat ja toivottavat hyvää päivää kelkotellessaan vastaan kauniina, aurinkoisena päivänä. Sanoisin hymyni lisäksi vastaan kohteliaasti, mutten pysty tuottamaan ihmekurkkuääntä.

Toiset on luotuja lentämään. Oon viime aikoina lentänyt rukouksessa, se on aika hauskaa.

Terve naiseen ja mieheen. Aika kertoa Helenistä.

Oon turhan monimutkainen ja hankala tunnekipuluissani ja päätösten teossa, joten koitan supistetusti ja mahdollisimman selkeästi kertoa, miten tutustuin Heleniin. Joka muuten täyttää ensi lauantaina 55 vuotta. Ja joka muuten sivulauseessa pyysi mua kanssaan Israeliin.

Mun alkuperäinen tarkoitus oli tulla takaisin Suomeen 13.2. Jumala valmisteli mun sydäntä jäämään pidemmäksi aikaa. Aluksikin rukoilin, että jollain kummalla pääsisin Jason Uptonin konserttiin täällä Hollannissa. Olin tulossa kotiin, koska mun ja hostmaman kommunikointi ei toiminut, ehkä luonteiden vuoksi. Paria päivää ennen lähtöä Tami pyysikin mua jäämään, ja yllätyksekseni lupauduin välittömästi. Kotoa tuleva paine oli tehdä mut hulluksi.

Eräs kaunis päivä olin yksin kotona. Imuroin. Järjestin huonekalut niin että keskilattialla oli paljon tilaa, tilaa tanssia. Olin menossa uimaan, mutta sitten tanssinkin uintiajan yli. Lähdin keskustaan kiertelemään kauppoja, halpiskauppa Kruidvatiin. Katselin hiusvärejä. Tiedostin, että joku seisoi mun takanani pitkän aikaa, kunnes lopulta aloitti keskustelun. Helen sanoi, ettei mun kannata värjätä hiuksiani, että höpönpöpöppö näyttävät hyviltä mutta kuivilta. Hän suositteli vehnänalkioöljyä ja kertoi muitakin kotikonsteja esimerkiksi raitojen tekemiseen.

“God bless you!” hän huikkasi ja lähti jatkamaan ostoksiaan.Haa, mutta mäpäs juoksin Helenin perään ja kerroin itsestäni. Pian oltiinkin matkalla Bagel Alleyhin ja sopimassa seuraavaa tapaamista. Kolmena keskiviikkona oon mennyt hänen luokseen rukousiltaan kuuntelemaan ja kysymään mitä Jumala haluaa tehdä.

Tänään oli erityisihmeellistä. Ennen varsinaista hiljentymistä nautittiin ehtoollinen. Pitkän Jumalan kanssa olon jälkeen Helen tuli rukoilemaan kielillä mun puolesta ja ikäänku pesi mun hiuksia. Mä kääntelin luottavaisena päätäni siihen suuntaan, mihin hän silitti ja koettiin molemmat Jumalasta, miten hän suostuttelee hellästi meitä menemään siihen suuntaan, jonka Hän on tarkoittanut.

Normiseurustelun jälkeen oltiin lähdössä, mutta naiset halusivat rukoilla vielä mun puolesta ny kun pian olen lähtemässä. En halua kertoa yksityiskohtaisesti kertoa, mutta Jumala loi ihanan turvallisen paikan vastaanottaa Hänen hyvyyttään. Yhtäkkiä Helen painoi kätensä mun kaulalle ja julisti Kristuksen DNA:ta, rukoili, että mun hormonit toimisivat niin kuin niiden kuuluukin, että hormonitoiminta olisi tasapainossa, että aivoista hormonien ohjaaminen olisi tasapainossa. Ja ei, en ollut kertonut kenelläkään huoneessa oleville esimerkiksi kuukautisieni epäsäännöllisyydestä, niiden puuttumisesta, vaivasta, jonka jaan äitini ja pikkusiskoni kanssa. Se, että jotain random-hormonia ei erity tarpeeksi käynnistämään kuukautiset, pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lapsettomuutta.

En myöskään tiedä, mitä pitkin hormonit kulkee, mutta kaulassa kuitenkin jotkut valtimot. Niin, mun kaula on ohuempi. Onko ihmeellisempää kuin että Pyhä Henki kertoo toiselle ihmiselle jotain susta ja Jumala osoittaa näin rakkauttaan ja kertoo, että Hän on kuullut. Oon rukoillut tosi paljon nimenomaan kuukautisieni puolesta, myös uskovien kanssa yhdessä. Silloin tällöin oon aina saanutkin kuukautiseni, mistä oon ollut iloinen. 

Mutta vou! Jes. 53:3-5: Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. 

Ihmeellistä!

Sitten aiemmin illalla oli ihana keskustelu pienimmän KK:n kanssa.

KK: Nobody knows who has made us, who has made everything.

Jag: Actually, I know.

KK: Who?

Jag: God.

KK: God? He is alive?

Jag: Yes, He is.

KK: Ma’ayan, Jonathan, it is God who has made everything! Amanda knows that!

Ai niin, oon tehnyt jotain normaalia, mitä normaalit ihmiset yleensä tekevät

Hain kouluun and I can’t believe it. Toki hakeminen ja meneminen ovat kaksi täydellisen eri asiaa, mutta kuitenkin. Hain opiskelemaan toisella asteella puutarhataloutta. Voisin olla kukkatyttö.

Pyysin iskää lähettämään mun lukion päättötodistuksen arvosanat hakua varten. Iskä oli aika hauska ja lainasi kiinalaisia:

“Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito - eikä sekään ole tärkeää. ”

Tärkeää on tietää, kuka on.

Moroo.

Elämä on mun mielestä ihan älyttömän jännittävää ja mielenkiintoista.

Mutta mä oon haavanlehti, joka lepattaa hätääntyneenä pienestä tuulahduksesta. Miksi mä oon niin epätasapainoinen? Olisi hyvä olla hiljaa, hyvä kuunnella ja odottaa, eikä olla haavanlehti ja järjestää ympärilleen vahinkoa. Rukoilen vaan että taas mun söhellykset kääntyisivät tuottamaan Jumalalle kunniaa.

Viime sunnuntaina räjäytin pommin talossa, mutta mun mielestä sirpaleet ovat kerätty talteen ja vain räjähdyksen ääni on muistissa. Soitin Pamille aamulla French toastien jälkeen, voisko hän tulla hakemaan mua Leideniin. Olisin pyöräillyt jos ei olisi onnistunut.

ICL:ssä oli hyvät kekkerit. Juttelin monien uusienkin tuttavuuksien kanssa. Indoneasialaisen Shirleyn, ylistyksenjohtajan, kanssa oli aika ihmeellinen kohtaaminen. Monta kertaa aiemmin ylistyksen aikana oon nähnyt Shirleyn taistelemassa vapauden puolesta, taistellut tuomion ja arvostelun yli niin, että Pyhä Henki on ollut tervetullut toimimaan ja vaikuttamaan uutta elämää meissä, vapauttamaan Jumalan lapset palvomaan. Jäähyväisiä jättäessä Shirley sanoi mulle: “You have a big dream, right?” “I KNEW IT, I KNEW IT, …PIIIP DREAM! KEEP ON DREAMING!” On niin siistiä, miten Jumala vahvistaa kutsumistaan! Enkä todellakaan oo Shirleyn kanssa kummemmin ollut tekemisissä tai erityisesti jakanut sydämeni näkyä kellekään täällä. Jumala on hyvä.

Kirkon jälkeen mentiin etelä-afrikkalaisen Minetten luokse syömään etelä-afrikkalaista ruokaa, olemaan yhdessä. Olin edelleen kovin mietteliäs ja omissa ajatuksissani enemmän kuin seurustelemassa. Toivottavasti en oo yhtä sisäänpäinkääntynyt omaan napaani tuijottelija kun palaan Suomeen. Mä en tiedä, missä vaiheessa opin taas murehtimaan. Haluan unohtaa sen. Illalla lähdettiin muutaman filippiinitytön ja Joen kanssa kävelylle. Oli niin ihana kun odottellessani, että tytöt saa laitettua kenkänsä ja takkinsa yllensä, Joe seisoi mun takana ja kuiskasi TOSI hiljaisella äänellä mun päälaelle: “You’re special.” Ja kun käännyin ja katoin Joea silmät kostuneina, Joe ei ollut moksiskaan ja mulle tuli ihana olo jälleen vaan Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta.

Pari viikkoa sitten vierailin Rotterdamin suomalaisessa merimieskirkossa, siitä halusin myös kertoa. Yllätyin. Se oli elävä, siellä oli pääasiassa nuoria. Jumalanpalvelus eli. Virsien tilalle laulettiin punaisesta laulukirjasta. Synnintunnustuksen tilalla oli diakonin sanoittama ja laulama kaunis laulu. Mä oon muuten miettinyt syntientunnustamista viime aikoina, tartten Jumalan Pyhän Hengen opettavan mulle.

Room. 8:1 ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat”

Jeesuksen seuraajat ovat kuolleet synnille, siirtyneet synnin lain alta armon lain alle. Jeesus vapautti meidän synnin orjuudesta. Hän vapautti meidän todella vapaiksi! Vapaus, maistele sitä. Haavanlehteen palatakseni mä koin, että en oo vapaa vaan kahlittu esimerkiksi tähän perheeseen. Ja itkin Jumalalle, että tää ei kyllä ole sun lupaamaasi vapautta. Jumala antoi mulle vapauden. Kun Jeesus on tullut asumaan sydämeen, kun ihminen on uskonut Jeesuksen ristinkuoleman omasta puolestaan, kun ihminen uskoo, että Jeesus todella kuoli maailman syntien puolesta. Jeesus kuoli meidän entisten, nykyisten ja tulevien syntien puolesta. Hän sanoi: “Se on täytetty!” Ihmiselle ei jää mahdollisuutta omavanrhurskauteen, omiin hyviin tekoihin. Ihmistä ei pelasta se, että hän pyytää syntejään anteeksi ja Jeesus antaa hänelle lumivalkean juhlapuvun. Ei, vaan se, että Jeesus teki kaiken valmiiksi ja ihminen vastaanottaa iankaikkisen elämän lahjana uskossa. Ainoa synti joka voi erottaa meidät Jumalasta on silloin epäusko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, ristiinnaulittu mutta ylösnoussut juutalaisten kuningas.

Rotterdamista. Olin todella virkistynyt. Tutustuin kolmeen 20-30-vuotiaisiin nuoriin, jotka olivat ruokapalkalla vapaaehtoisina auttamassa kirkon toimintaa vuoden verran. Menin ihan villiksi niiden huumorintajusta.

Tänään olin kuolettavan väsynyt. Halusin pyöräillä Leideniin kaupoille mutta jäinkin nukkumaan aamulla. Kun aamupäivällä kuitenkin nousin, sydämeen tuli halu käydä Haagissa. Kun kävelin pukeutuneena alakertaan, kaikki tavarani pakattuna, Jacques soitti ovikelloa ja kysyi, oliko mulla suunnitelmia tälle päivälle. Jacques on koko viikon lähetellyt tekstiviestejä ja sähköposteja, joihin en oo vastannut, koska oon vaan jotenkin ollut lukossa ja epätietoinen kaikesta. Huolestuneena halusi tulla varmistamaan että kaikki on hyvin. No, oli hauskaa Jacquesin ja Joken kanssa. Oli ihanaa jakaa. Viime kerralla Joke antoi mulle ensimmäisten kristittyjen tunnusmerkkiriipuksen, menorah, daavidin tähti ja ichtys-kala sekoituksen, joka on muuten todella kaunis. Tällä kertaa Joke antoi mulle cook bookin “terveellistä juutalaista ruokaa”. Aion antaa kyseisen kirjan lahjaksi host mamalleni.

Mulla on jännä odotus sydämessäni, paljon kysymyksiä ja myös epävarmuutta. Papa, minnes nyt mennään?

Terve mieheen ja naiseen. Tiesin, että siunauksia satelee, kun laitan hyvää kiertämään. On hyvä muistaa, että kaikki hyvä tulee lahjana Jumalalta, ei ihmisiltä, ei olosuhteilta.

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.

Maanantain toimenkuvaan kuuluu mun vapaata esittävä vapaus. On ihanaa heittää päivänsä Jumalalle ja mennä sinne minne Pyhä Henki puhaltaa. En siis tehnyt suunnitelmia. Oho muuten, kaksi päivitystä saman vuorokauden sisällä. Vallan villiä.

Uimassa oli kivaa, vaikka allas olikin täpötäysi. Kotoa lähdin kävelemään, kiertelin ympäri ämpäri, halusin istahtaa jonnekin kahvikakulle. Ajauduin Wassenaarin ruokakauppaan C1000:teen. Kävelin kaupan läpi ilman ostoksia. Kävelin ulos kaupasta, kun kuulin nimeni. Hollantilainen, about 60-vuotias Anne-Lis juoksi mun perään. Anne-Lisiin tutustuin pari viikkoa sitten eräässä kotirukousläsnäolotapaamisessa. Lupaan kertoa Helenistä lisää myöhemmin. 

Rehellisesti sanottuna en ollut erityisen otettu Anne-Lisin tapaamisesta, vaikka Anne-Lis onkin oikea rakkauskanava. Ihanat elävät, kirkkaat silmät. Niin, olisin vain halunnut olla yksin omiani mietiskellen. Anne-Lis kutsui mut kotiinsa lounaalle. Miten voikin ihminen kerätä kauniita, yksinkertaisia esineitä ympärilleen ja sijoittaa ne pieniksi pilkahduksi? Ja lasityöt. Savityöt. Seurustelun jälkeen Anne-Lis vei mut venäläisille naisille. Ensi perjantaina aion siis tuhlata suuret setelini kasvohoitoon. Finnistä on. Tylsää ja vaikeasti ymmärrettävää, miksi mun ihoni on ollut oikeastaan koko täällä olo ajan todella huonossa kunnossa. Oon käyttänyt Mary Kay:ta mutta myös huonoja merkkejä.

Kirjastoon menin varaamaan lippua illan elokuvalle: It’s complicated. Eipä haitannut että oli loppuunmyyty, Meryl Streep pysyy Meryl Streepinä. Lueskelin kirjastossa, kunnes mieleni teki punaista lakritsaa. Menin siis Wassenaarin namusedän luo (joka myös ansaitsee lisää palstatilaa). Matkalla takaisin kirjastoon bongasin Bagel Alley:n ikkunasta tutun amerikkalaisen nuoren parin pikkupoikansa kanssa. Ediin ja Lisaan tutustuin myös muutama viikko sitten Bagel Alleyssa, kun Helen värväsi pöytäämme lisää ihmisiä. Oli hassu kohtaaminen, hyvä ja luonteva. On niin jännää olla tuossakin mukana. Ed ja Lisa ovat asuneet Wassenaarissa reilun kuukauden, sopeutuminen on ollut vaikeaa, koti-ikävää, ikävää.

Illalla lähdin Leideniin elokuviin: The lovely bones. Mua pelotti ja näin vain murhaajan kasvot polkupyörräillessäni pimeässä takaisin. Joo, hyvä elokuva, mutta en tykkää pelottavista elokuvista. Miksi pitää kylvää pelkoa ihmisten sydämiin? Mä uskon Rakkauteen, täydelliseen rakkauteen, joka karkoittaa pelon.

Puolessa välissä kotimatkaa näin lampaita pellolla, nukkumassa, lepäämässä, ihan pellonreunalle, niin että vain oja erotti mut niistä. Oja, joka oli reilu puoli metriä leveä. Pysähdyin ja lässyttelin lampaille. Ne olivat suloisia kuin mitkä töllöttäessään mua, avatessaan silmiään.Koin valtavaa tarvetta päästä silittämään niitä.

Yritin juosta vauhtia jotta voisin hypätä ojan yli, mutta en uskaltanut. Lampaat alkoivat pikku hiljaa kävellä etäämmälle. Hyppäsin kuitenkin, ja loikka kantoi suht kätevästi toiselle puolelle, toki pellon puoleinen piennar oli loiva. 

Yritin lähestyä lampaita, mutta hiljaa ja varmasti kaikki lähtivät vaeltamaan keskemmälle peltoa, pieni musta lammaskin, vaikka panin toivoni siihen. Hoin about tuhat kertaa: “Älkää peljätkö, älkää peljätkö.” Ja ne pelkäsivät. Ja mä en voinut olla ajattelematta sitä, mitä Jumala halusi opettaa noiden lampaiden kautta.

Joh. 10: 11-16 Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”

Ja Raamattu puhuu siitä, miten Jeesus kerää kadonneet lampaansa luokseen, lampaat jotka kuuluvat hänen laumaan. Millä tavalla? Hän on Tie Taivaan Isän lyo, Tie iankaikkiseen elämään. Hän on valmis hyppäämään ojan yli. Jeesus ei pelkää putoamista, sillä Isä on Hänen kanssaan kaikkialla. 

Mietin sitä, miten ihmisetkin kävelevät pois Jumalan luota, koska he pelkäävät Jumalaa. Miksi pelkäävät? Koska eivät tunne Jumalaa. Niin kuin lampaatkin olivat peloissaan siitä, että vieras tyyppi lähestyi niitä. Ja mä vain halusin silittää. Miten paljon enemmän Jeesus haluaisi tulla meidän luoksemme, jopa hypätä ojan yli meidän pellollemme vain silittääkseen ja osoittaakseen rakkauttaan.

Aavistuksen pettyneenä omaan viehätysvoimani puutteeseen päätin lähteä ja hypätä ojan yli, nyt vastassa vain olla jyrkkä seinämä.

PLOPS, huti, upposin puolireiteen asti. Äkkiä kipuaminen ja uusi yritys. PLOPS, jälleen kuraojassa. Vähän hädissäni pääsin kuitenkin kiipeämään tien puolelle. Ja nauroin. Ja nauran kyllä vieläkin ja mietin, millaista viihdettä Taivaan Iskä sai.

Haisin, ja pystyn edelleen haistamaan sen kuraveden. Farkut, kengät, sukat, vyö, takki, hanskat ovat tuoksuliossa.

Mutta oon todella onnellinen. Tunnen pitkästä aikaa oloni itsekseni. Löysin itseni uudestaan, pelkäsin että oon kadottanut itseäni kontrollissa johon olen itse alistunut.

Seikkailua. Huvituksessani ei ollut enää tilaa pelolle.